Skip to main content
BlogiHenkilökunnan esittely

Esittelyssä Hanne Fredriksson

Nimi: Hanne Fredriksson

Mikä on työnkuvasi? :
Toimin projekti-insinöörinä vedenkäsittelylaitteistojen suunnittelupuolella. Työni sisältää esimerkiksi eri vedenkäsittelylaitteistojen suunnittelua myyntitehtävien ohella.

Kauan olet ollut alalla? Kauan olet työskennellyt Strongflow Oy:n palveluksessa? :
Aloitin työskentelyn vedenkäsittelyn parissa vuonna 2020. Minulla on aiempaa työkokemusta mm. kunnalliselta puolelta jätevedenkäsittelyn parista sekä konsultin tehtävistä. Aloitin työt StrongFlow:lla tämän vuoden alussa. 😊

Mikä on vahvuutesi työtehtävässäsi ja työyhteisössä?:
Olen kiinnostunut omasta työstäni ja vesialasta yleisesti, mikä pitää työmotivaationi korkealla. Mielestäni olen mukautunut StrongFlown työyhteisöön hyvin ja lähden usein töistä hymyssä suin. Tulen mielelläni toimistolle työpäiväksi, vaikka etätyökin olisi mahdollista – mielestäni tämä kertoo toimiston ryhmädynamiikasta myös jotain. 😏

Mikä on parasta työssäsi? :
Projektiluonteinen työ sopii minulle erityisen hyvin, sillä pidän vaihtelevasta työstä. Näin työviikot rytmittyvät paremmin eikä tiettyyn projektiin ehdi tylsistyä. Parasta työssäni on kuitenkin vesitekniikan parissa työskentely. Vesi on minulle tärkeä elementti, ja erilaisten tekniikoiden soveltaminen, esimerkiksi haitta-aineiden poistoon, on kiehtovaa. Erilaisten asiakkaiden kanssa työskentely avartaa omaa osaamista ja tarjoaa näköalapaikan monille eri sektoreille.

Mitä harrastat? Mitä tykkäät tehdä vapaa-ajallasi? :
Vuosi sitten pääsin mukaan lavatanssien maailmaan, ja nykyään tanssin melkein viikoittain sekä toimin lavatanssien talkootehtävissä. Tanssin lisäksi käyn kuntosalilla ja iltaisin minut löytää usein katsomasta joko Nordic noir -sarjoja tai vanhoja sotadokumentteja.

Haaveammatti vuosien takaa? :
Alakoulussa kiinnostuin luonnontieteistä, erityisesti ympäristötiedosta. Yläasteella ja lukiossa biologian ja maantieteen tunnit sytyttivät pienen maailmanparantajan kipinän, ja aloin haaveilla biologian ja maantieteen opettajan työstä.

Fun fact :
Edelliskesän interrail-reissulla päädyin Ranskan ”Pikku-Venetsiaan” eli Annecyn kaupunkiin Ranskan Alppien viereen. Hetken mielijohteesta päätin kokeilla varjoliitoa. Pian olinkin varjo selässä juoksemassa jyrkänteeltä. Tarkoituksena oli liitää noin 10 minuuttia, mutta tuuliolosuhteet olivat sellaiset, että päädyin takaisin maanpinnalle vasta 50 minuutin jälkeen. Vaikka olen luonteeltani hyvin harkitseva ja suunnitelmallinen, pystyn ilmeisesti myös hyppäämään tuntemattomaan – kirjaimmellisesti.